torstai 12. kesäkuuta 2014

Ottolapsi ( Orphan, 2009 ): Totuus on tarua ihmeempää

Ottolapsi ( Orphan, 2009 )
Pääosisa mm
Vera Farmiga (  suhteellisen kieroutunut Bates Motel sarja, ja elokuvat Kirottu (The Conjuring,  2013), Poika raidallisessa pyjamassa, ) ja tulossa jatkoa 2015: The Conjuring 2: The Enfield Poltergeist, 

Peter Sarsgaard  (In the Electric Mist, The Skeleton Key, Boys Don't Cry,  Robot & Frank [Robotin äänenä], Green Lantern, Rautanaamio, Flightplan (2005)


34-vuotias nainen valehteli ikänsä, hankki kasvattiäidin ja soluttautui yläasteelle. ” 34-vuotias amerikkalaisnainen on saanut 85 päivän vankeustuomion esiinnyttyään 15-vuotiaana koulutyttönä lähes vuoden. Hänen onnistui opiskella Teksasissa Longview'n kaupungissa paikallisessa koulussa useita kuukausia.
"Hän käyttäytyi kuin 15- tai 16-vuotias", koulun rehtori kertoi uutistoimisto AP:lle. "Hän oli osallistuva oppilas, kunnioittava ja teki läksynsä."
Nainen jäi kiinni annettuaan aikaisin tiistaiaamuna paikalliselle poliisille väärän henkilötiedon. Poliisin mukaan nainen on 34-vuotias, vaikka hänen rikosrekisteritiedoissaan kerrotaan iäksi 31. Vyyhti alkoi purkautua, kun naisen kasvattiäiti ryhtyi epäilemään ettei teinityttö ollutkaan teini. ”
Laura Halminen, HELSINGIN SANOMAT, 11.6.2014  hesarin linkissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.