Rakkautta ja anarkiaa anorakeissa elokuvafestivaalit on takana, ollut jo jonkin aikaa, tulopoliittisista syistä vierailin vain neljässä filmissä, burleski-dokun lisäksi olin keskellä fantasiaa, tahi satua, joka on tuttua mm H.C. hardcore Andersenilta: Lumikuningatar ja Merenneito. Nemo Nobody oli virkistävä filmituttavuus - vaikka paikalla ollut pirteä ohjaaja pyysi anteeksi, ettei hän ole Jared Leto.. Paikoin Mr. Nobody tuntui never ending storyltä kuten Noen takuuvarmasti ahdistava ja mietityttävä psykedeelinen Enter the Void, mutta hyvin porskutettiin.. Aivan ihana elokuva.. Virolainen Lumikuningatar oli hyvin viileä filmi, ja paneutui vanhaan taruun jossa hyinen puumanainen pyörittää nuorukaista jäisessä valtakunnassaan, ja sormensa ympärillä...
Viime aikoina ja ikoneina on ollut von Trier ja pahuus, siis saatana ja / tai immeistä vaivaavat demonit: vallan täydellinen ysäriminisarja Riget ja Antichrist, jota ei tee mieli kattoa erakkona mökillä väitöskirjaa viimeistellen…. Rigetin hulppein hahmo niin ikään umpitollona svenskinä pompöösinä ylipainoisena, ja potilaita halveksivana mahdollisesti epäpätevänä ne[u]rokirurgina pilkkasi juutteja - tietystikin Anderseniä siteeraten: Kukkuu ja falleraa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.