Kaunis, graafinen: lehdettömät puut piikikkäine oksistoineen kertovat loputtomia tarinoita. Tai vaikenevat kuin muuli. Muuri. Puhelinlangat - vaiennut nuottiviivasto. Valokuvaajalle rapistuva vanha kapitalistinen amerikka on täynnä upeita yksityiskohtia, mitä kylteistä puuttuu, mikä on rispaantunutta, ajan patinaa, kerroksia, kerroksia.. Autiotalojen lohdutonta estetiikka, joka on mukavaa tutkia, mitä jätettiin lattialle, ottamatta mukaan, Esko Mänikön valokuvien sarja, homevaurioiden pitsikuviointia, laajenevaa musteläikkätestiä..
Onko lottovoitto syntyä amerikassa? Mistä saa haaveilla? Minkä asian vuoksi juosta perässä? Miksi laittomia mainoksia jotka lupaavat Olet voittanut miljoonan!!, mutta pienellä präntätttynä, jota kaikki vanhukset eivät edes näe, lukkee, että jos voittonumerosi täsmäävät.
Tuttuja, koomisia hetkiä, miltei pohjoismaalaisia maalaiskomedian tai puskafarssin koomisia hetkiä; peräkamarinpojat toimettomina ylipainoisina vain istuvat kotona, tai linnassa, töllötintä katsoen. Onko paha vain tuijottaa tv:tä? Mitä iloa on tuppukylässä jossa ei tapahu ikinä mittään? Buffet, karaoke, seksi ja kalja. Miksi mies ei puhu mitään, vaan juo, ja on etääntynyt perheestään? Mitä Korean sodassa tapahtui?
Elokuvasarjassa melodraaman ja 50-luvun filmi osiossa esitettiin kuinka tv tuli vuonna 1952 tai niillä main leskinaisen olohuoneeseen, jotta nainen jäisi vangiksi, kaunis lahja lapsiltaan? Ettei jatkaisi suhdettaan nuoren rakastajan kanssa?
Onko kuvassa suomalaisia juuria, ainakin ruotsalaisia. Puut, symboleja, entä juuristot, sukujuuret, käynti hautausmaalla - hauska ja morbidi, kuten elämäkin.
Tämä on roadmovie matkalla-elokuva, siinä mielessä juurellinen kuten Little Miss Sunshine, Vaarallinen tyttöystävä, Naisen tuoksu. Perhe on pahin. Perhe on paras. Mokomatkin korppikotkan jotka haistavat uuden rahan tuovan mahdollisuuksia joita muuten ei ole. Vanhainkotiin laittaminen ei ole vitsi kuten sarjoissa Tyttökullat ja Simpsonit, joissa sitä on veivattu usein. Ja toimivasti.
Kaunis elokuva, mutta ei liian kaunis - vähän niinku lapsena kaunis poika (viittaus elokuvaan); mustavalkoisuus ei ole rakeista, ei taiteellista, ei alleviivaavaa. Musiikki - riisuttu täysin nostalgisista ralleista tai eeppisistä amerikan maisemakuvauksista, vain nukahtelevaa, laiskahkoa kansanmusiikkia. Kunnes päästään päämäärään jolloin musiikkia herää, nopeutuu, koventuu - samalla hiekkainen pomppuinen tie muuttuu asfaltiksi.
Alice Cooper ja Bruce Dern - kuin kaksi marjaa 70-luvulla. Herkullisia roojea: Trippi, Twixt, Hell's Angels - raju jengi, Thumb Tripping, Verinen Mamma Barker. Suuria rooleja: Hiljainen pako (Silent Running, 1972) IMDb, Ammutaanhan hevosiakin. Pieniä epämielytäviä rooleja kuten Hitchcockin Marnie elokuvassa. Muita: Django Unchained, Monster - Aileen Wuornos, The Haunting - paholaistalo.
Paljon länkkäreitä.
Pieni suuri Nebraska mustavalkoinen
Bruce Dern IMDb
Esko Männikkö wiki
ja psykedeliaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.