lauantai 6. syyskuuta 2014

Shadow of the vampire, Yön vampyyrit (Dark Shadows) 90-luku

Shadow of the Vampire

Hirvittävä koneisto puuskuttaa käyntiin, sopivan fallosmainen höyryveturi symboloi elokuvan tekemisen kankeutta ja vaikeutta 1920-luvun Saksassa. Kuka oikeastaan on elokuvan vampyyri?
      
Tuo kaiken vaativa, moraaliton, sulokielillä puhuva ja visioissaan vankkumaton ohjaajanero Murnau  ja pelottava vampyyriä näyttelevä vampyyri Max Screck ovat ehdottomuuksissaan hyvin samanlaisia. He imevät kaiken veren ja energian uhreiltaan.

Ihastuttavan dekadentti filmi kertoo realistisesti aikakaudesta pitkään  kestävien alkutekstien aikana: silloin esitellään aikakauteen sopivia ornamentteja, maalauksia ja tapetteja - ikään kuin katsoja pakotetaan liukumaan syvälle aiheeseen, tai aineeseen, uneen, menneisyyteen…
mäntä pohjaan, annos eurooppalaista ekstaasia iloselta 20-luvulta haikean ironisesti kaikuen

Syvemmälle, syvemmälle….. tästä saakin oivan assistentin sillan Madonnan komeaan, mustavalkoiseen videoon Deeper and Deeper, jossa näyttelee ihastuttava Udo Kier, jolla on (vihdoinkin) tärkeä, iso rooli nykyelokuvassa - hän on tuottaja Albin Grau kyseisessäShadow of the Vampire elokuvassa. Minä koin Udon roolin tuossa Madonnan videolla olevan kuin kaunis, uustulkinta Danielin roolista erinomaisesta eroottis-surrealistisesta romaanista Tyttö ja moottoripyörä jossa nuori nainen matkaa yössä moottoripyörällään mieheltänsä salaa kohti vanhempaa  rakastajaansa Danielia - yhtä lailla alastomana ja vailla rajoja kuin lukija, mikä on takautumaa, mitkä tätä hetkeä, mikä tulevan kuvitelmaa. Udo, kuten Danielkin tuntuu opastavan uuteen maailmaan. Videolla Madonna - vaikka näyttääkin 1930-luvun filmitähdeltä, jumaloi Udoa, katsellen tätä ihaillen. Milteipä jalkojen juurelta. Videolla Madonna ei tietenkään aja moottoripyörää. Kyse on tunnelmasta..
  

Vampyyrit:   Shadow of the vampire elokuvassa loistelias Willem Dafoe 

taas kerran special guest villainin roolissa. Näinkö kuvattiin Nosferatu? Millainen olisi / on making of Shadow of the vampire - jos sekin olisi kieli poskella tai naama veriviiruilla tehty? Onko silloin liian pitkälle menty? Robert Rodriguezin Hämärästä aamunkoittoon vampyyriäpärä-filkat, jossa tehokeinona tavanomaisesta jännäristä realismista: tää vois tapahtua sullekki - lyödään peliin äkkiä yliluonnollinen. Hämärästä aamunkoittoon vissiin osa kolme leffassa seikkailee roolihahmona jopa suosikkini vanha kauhukirjailija Ambrose Bierce. Tosin lypsyjakkarakin näyttelisi roolin paremmin. Mutta palatakseni Hämärästä aamunkoittoon, niin lapsukaiset, * jatkoin ryittyäni kurkkuni asialliseksi * käsikirjoittaja Tarantino ja Rodrigues käyttivät Hämärästä aamunkoittoon, osassa yksi genren muutosta, jossa realistinen kauhu tai trilleri muuttuu äkkiä yliluonnolliseksi kauhuksi. Vampyyrit ovat olemassa! Mitähän nämä viattomat opiskelijapolot tekisivät jos tietäisivät, että seurustelen elävän kuolleen muusikon kanssa? Että hänen kanssaan kotia leikkiminen ei ole hassumpaa? Tarvitseeko kaikkea kuuluttaa? "Harmi ettet näe enää peilikuvaasi. Näytät upealta." 1990-luvun päivitetty suosikkivampyyrisarja Yön vampyyrit (Dark Shadows) esitti vampirismin vielä sen kiehtovimmassa, irrationaalisessa ja traditionalisimmassa muodossaan: Synkkä, kiiltävän musta yö levittäytyi sähkönsinisenä vaippana - hetkinen, suomenkielinen sana vaippa ei sovi tähän - sinisenä usvana suuren, tummanhenkivän kartanon ylle. Mustat aallot lyövät kiivaasti pärskien rosoisiin rantakiviin, jotka näyttävät muinaisen hirviön hampailta, hirviön joka voi herätä millä hetkellä tahansa. Näkymä on ihanan vanhanaikainen, oikea kauhun ja romantiikan yhdistelmä viihteessä kuten vuoden 1979 Dracula [ vampyyrimonarkkia näytteli pelottavan laiskan perverssi Frank Langella ]. Sarjan puitteet olivat komeat omalla kornilla tavallaan. Ja juoni? Pitkä, komea, outo muukalainen saapuu kylään. Ihme kyllä häntä ei näy koskaan päiväsaikaan, eikä hänen raamikas, tumma olemuksensa heijastu peilistä. Hän onkin Barnabas Collins, 200-vuotias vampyyri joka palaa kotikonnuilleen ja - hain uuden kupillisen kaarnikkamehua, joka poltti sisuksiani - ja ympäristönsä naiset kuhisemaan odotuksesta. Barnabasta näyttelee sopivan pidättyväisen kolkon komea britti Ben Cross kirveellä veistettyjen korkeiden poskipäidensä antaumuksella. Totta kai paikalla on tohtori Hoffman [ erinomainen, kauhuromanttinen nimivalinta! ] jota näyttelee yhtä pidättyväisesti vanhan koulun kauhu-giltsi Barbara Steele - onneksi tässä roolissa hän ei kilju kidutettavana vaan on vihdoinkin vahvan naisen roolissa, toimijana. Steelen sadistisen tohtorinasuun kuuluu myös tiukka taaksevedetty palmikko ja suurehkot silmälasit. Hän haluaa parantaa Barnabas-raukan. Onko verenimeminen sairaus? Voiko vampyyrin parantaa? Viekö se kaiken viehätyksen, myös sarjan nauttimisesta? "Kahlitse minut arkkuuni." Huh huh, minun tuli kuuma kaiken tuon mehun juotuani, jouduin riisumaan itseäni, mutta en voinut lopettaa kirjoitusta. Mustat aallot symboloivat uutta, pelottavaa uhkaa, se on hallitsematon, se viettelee. Yön lapset ulvovat soundtrackilta. Ben Cross paljastaa - ei oikean karvansa [ tai välillä osittain niinkin ] vaan torahampaansa, jotka eivät ole ihan huomaamattomasti kiinnitetty omien hampaidensa päälle. Yhtä kaikki kyse on illuusiosta, tunnelman luomisesta. Naiset pukeutuvat yöllä parhaimpiin yöpukuihinsa - jos Barnabas vampyyrilla olisi heille asiaa. He ovat lumottuja. He lähtevät harhailemaan yössä tuo lumotun, telepaattisen kutsun perässä yön romanttiselle hetkelle sinihämyiseen puutarhaan, jossa Barnabas siirtää naisen hiukset pois tieltä ja iskee kimppuun. Ja tuo noita siis tohtori aka akateeminen hullu tiedenainen aikoo tehdä siitä lopun! Miten Barnabaksen oma kuohuva veri tähän suhtautuu? Lisää viikon kuluttua. Kuinka odotinkaan seuraavaa maanantaita - huivi tiukasti kaulallani. Totta kai kyse on seksuaalisuudesta. Kaulahan on erogeenisin alue. Tohtoria sarjassa näytellyt upea Barbara Steele sanoi Nelosen dokumentissa Hienot huonot halpisleffat naulan kantaan [ tarpeeksi gore ilmaisu? ] ettei ymmärrä, " miksi naisiin kohdistuu niin paljon raivoa. Se suuntaus on jatkunut kauan etenkin eksploitaatio-elokuvissa. Elokuvat alentavat naisia. He ovat pelkkiä tyhjiä esineitä, joihin miehet purkavat raivonsa. Elokuvat ovat yhtä verilöylyä. Nämä naiset kuvataan järjettömiksi ", Steele jatkaa, " eikä heitä kunnioiteta ollenkaan. En ymmärrä mistä kaikki se viha tulee. " Steele huomauttaa 1950-luvusta aikana [ mielestäni järjettömästä ja vainoharhaisesta ajasta] , jolloin oli vallalla Doris Day -myytti, jonka mukaan nainen oli outo ja sukupuoleton olento. " Jos nainen osoittaa jollain tavoin olevansa vahva ja seksuaalinen persoona häntä rangaistaan kuvottavalla tavalla." Omasta urastaan Steele sanoi olevansa onnellinen, ettei ole näytellyt pelkkää uhria vaan myös petoa joka palaa kostamaan. Dokumentin pääpuhuja on muuten maaninen John Landis, joka innostuneesti, ja itse asiassa jopa täysin hillittömästi puhuu puhuu ja puhuu, niin ettei meinaa pysyä tuolilla eikä kuvaruudun sisällä, rillitkin tärisevät kuin tohtori Sykeröllä. Tällä positiivista energiaa pursuavalla, rakkaaseen aiheeseen hurahtaneella älykkäällä höyrypäällä piisaa kerrottavaa ns. halpis-elokuvien genrestä.


Kierin sensuaalisen magnetismin alla

Udo Kier on hätkähdyttävän kaunis poika Paul Morrisseyn ohjaamassa Andy Warhol´s Draculassa, jollain selittämättömällä, hyönteisen kaltaisella tavalla. Seksuaalisuus sinänsä, ja eri toten alleviivaavan ja teatraalisen ”kieroutuneempi”, kiinnostavampi sellainen loistaa selkeästi Kierin kulttihahmon roolituksissa: hän on ollut vampyyri (mm. kreivi Dracula), paroni Frankenstein, sadistinen merimies, tohtori JekyllViiltäjä-JackPolidori, gigolo, kreivi Frackstein, Medeian petturipuoliso Jason, sekä suoritus elokuvassa Spermula.
     
Hän on selkeän toiseuden kuvaaja, ja on usein, alun perin kölniläisenä, näytellyt mm. venäläistä. Jos Johnny Depp on äänekäs toiseuden kuvaaja miespuolisista näyttelijöistä, niin Udo Kier tulkitsee hyvin hiljaisella ja hillityllä tavalla - mikä voi olla pelottava tehokeino sinänsä: homo, Erich von Stroheim, psykologi, natsikuvaaja, ja Adolf Hitler.

Shadow of the Vampire  (2000)
MadonnaDeeper and Deeper
André Pieyre de MandiarguesTyttö ja moottoripyörä (romaani suomennettu 1970)

Paul MorrisseyFlesh for Frankenstein (1973)
Paul MorrisseyBlood for Dracula (1974)
Dario ArgentoSuspiria (1977)
Walerian BorowczykLulu (1980/I)
Walerian BorowczykDocteur Jekyll et les femmes, (The Blood of Dr Jekyll) (1981)
Gus Van SantMatkalla IdahoonMy Own Private Idaho (1991)
Lars von TrierBreaking the Waves (1996), Dancer in the Dark (2000), Dogville(2003), ja Manderlay (2005) toistaiseksi…
Ilkka Järvi-LaturiHistoriaa tehdään öisin, History Is Made at Night (1999).

                                               *

Vrt. Tim Burtonin ohjaamassa Batman - paluu elokuvassa eräs Gotham city             
                       kaksinaamaisista roistoista on nimeltään
                   Max Schreck…. 
                              Häntä näytteli aina hyytävä
        Christopher Walken.
               Joka viimeksi eilen karautteli tv:ssä mustalla ratsullaan
                     viilatut hampaat irveessä aivan päättömästi...
                     Olen kaupungissa, katsomme valkokangasta,
          ikkuna in raollaan yötä kohti, valkoiset harsoverhot liikkuvat hitaasti,
                    keskiyön elokuvana tulee Murnaun mestariteos
          Nosferatu.
Siinä näyttelijä Max Schreck panee parastaan nimiroolissaan - on outoa nähdä hänet niin suurelta kankaalta, eikä pienestä televisioruudusta. Elokuva on dokumentaarisen pelottava…


                                                               *
olemme mustavalkoisessa 1930-luvun maailmassa, pahaenteinen musiikki pauhaa, jaKing Kong astuu ruutuun, kaunotar (köytetty blondi) kirkuu ja tempoilee, mutta valtavan gorillauros iskeekin silmänsä alkuasukasmieheen ja romanttinen musiikkia alkaa pauhata…

Vaikken kuulu kohderyhmään*, paremminkin päinvastoin, se on mukavaa popkulttuurin – ja luutuneitten käsitysten – uudelleentyöstämistä.
       
*   -  Tuokiokuvassa mainostettiin kundeilta kundeille lehteä.                               

                                                                      *
  
Miksipä minua miehen tekemiset kiinnostaisivatkaan? Olkoot siellä, kuin paroni Frankenstein! Minä en kyllä odota oven takana ranskalaisen sisäkön asussa lemmenleikkiin valmiina, enkä varsinkaan ruuan kanssa!

                                                                      *

Myrskyinen myöhäisilta olisi omiaan väkevälle maalaukselle jonka edessä seisotaan voimattomina katsellen aaltoja, jotka tekevät rakastuneista naisista lohduttomia, riepaleita leskiä. Se oli kuin eloon noussut goottilainen näkymä jonka olisi maalannut Caspar David FriedrichGustaave Dore, tai J.M.W. Turner. Se vaihtoi kasvojaan.

                                                                      *
                                                                                    
Katsoin kanavalta 4 vallan erinomaista, viihdettä ja historiaa salakavalasti yhdistelevää, ja juuri sinua puhuttelevaa sarjaa Häxornas Tid (Noitien aika), jota ei ole vielä näytetty Suomessa. Sarjan luoja Jan Guillou ajaa pösöttää mukavasti autolla paikkoja ja professoreja esitellen - perehtyneenä aiheeseensa, nimittäin noitavainoihin, jotka hän esittää, kuten totta on, meidän viheliäisempänä oikeusmurhana.

Osa sarjasta on rekonstroitu, mutta ilkein tunne tulee grafiikasta, ja paikoista, joissa ihmisiä turhaan kidutettiin ja murhattiin. Jan Guillouhan on tuttu erinomaisesta Häxornas försvarare kirjasta, jota myydään pokkarina jokaisessa pikkukaupassakin – Ruotsissa.
Mikä on sangen mukavaa, javist! Minä en voi pahoin, mutta… värisen, inhosta.

             Suoraan Häxornas Tid sarjan jälkeen alkaa Medium eli Näkijä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti