perjantai 5. syyskuuta 2014

Punk, historia, keksitysleirit ja romantiikka: Edward Tudor-Pole, Ray Winstone ja Kerry Fox

Tenpole Tudorin vokalisti Ed toimi seremoniamestarina vuosituhannen tärkeimmässä punk-tapahtumassa ja hän näytteli myös jos oikein kierosilmäisenä näin niin Henrik VIII - kaksiosaisessa elokuvassa yhden repliikin rahvasta. Ei perkele se olekaan kaksiosainen elokuva vaan kaksiosainen minisarja.

Ray Winstone kantaa kuninkaan raskasta manttelia aivan maittavasti. Romanttista hahmoa hän on näytellyt mm erinomaisen Kerry Foxin kanssa vuosituhannen kieppeillä valmistunutta Fanny ja Elvis -elokuvassa, jossa päähenkilö-nainen yrittää kirjoittaa kirjaa, mikseipä romanttista sellaista, ja kaipaa sitä itseään omaankin elämäänsä, lapsesta nyt puhumattakaan. Hänen unelmoinnissa vuorollaan jokainen varteenotettava [ ja jopa homoseksuelli ] paikkakunnalle saapuva uusi mies muuttuu hänen fantasiassaan nummilla hänen perässään ravaavaksi Heatcliffiksi. Tai itse asiassa hän testauttaa unelmissaan post-modernin ironisesti jokaisen uuden miehen - sopiiko tälle valkoinen AVONAINEN röyhelöpaita, ja nummilla ja humisevilla harjuilla rynyäminen. Ray näyttelee varsin epäromanttista miestä. Onhan hän näytellyt ennen muinoin mm Näkemiin vaan, murussa, ja Bergerac´ssa [suomeksi lausuttuna: perserakissa ]. Fannyn kämppäkaveri empaattinen homo näytteli muuten natsia tuossa hienossa kartano-elokuvassa Conspiracy* ( 2001, ohjaus Frank Pierson ), jossa kokoonnuttiin ison pöydän ääreen ja keksittiin keskitysleirit. Se näytettiin muistaakseni Ylellä.


*Netissä on paljon infoa elokuvasta Conspiracy, ja varsinkin arvosteluja. Tammikuun 1942 tapahtumiin perustuva ja reaaliajassa etenevä kartano-elokuva ei ole kartano-elokuva. Yhtä kaikki se on groteski kartano-elokuva.


 Mutta palatakseni varsin mielenkiintoiseen tyyppiin: Edward Tudor-Pole aka tuttu Tenpole Tudor -orkesterista. Tässä rainassa hän on Friar Peto. Tuttu hahmo myös mainituista Kurjista sekä: Straight to Hell, Sid and Nancy, The Great Rock 'n' Roll Swindle. Jos feministiä ei helmojen perässä laukkaava ja helposti kirkon manipuloitavissa oleva sinänsä könsikäs Henrik sinänsä niin kauheasti kiinnosta eriteltäväksi, on hänen vaimonsa eri lukunsa. Verikekkerit kertoo kuninkaallisista kummituksista - heidät löytää myös helposti netistä - ja Henrikin kuudesta vaimosta peräti 50 % on palannut kummittelemaan: Anna Boley, Jane Seymor ja Katariina Howard.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti